Karjalan kaupunginosa

Varhaisin tieto Karjalan kaupunginosan, jota myös Loikkaseksi kutsuttiin, asukkaista on vuodelta 1847, jolloin Antti Loikkanen oli merkitty Papulan tilan erääksi vuokratorppariksi. Vuoden 1858 kartassa esiintyy neljä taloa ja niiden itäpuolella peltoala nimeltään Loikkanen. Vuonna 1880 alueella oli 32 asukasta. Vuoden 1913 Viipurin kartassa Karjalan alue on merkitty esikaupungiksi, vaikka se liitettiin Viipuriin vasta 1924. Kaupunginosan asutus oli kauttaaltaan pientalojen valtaamaa ja teollisuutta syntyi vasta 1900-luvulla hieman kauemmaksi asutuksesta.

Viipurin kaupungin teurastamon ensimmäiset rakennussuunnitelmat laadittiin vuonna 1907, mutta rakentaminen alkoi myöhemmin. Teurastamo valmistui vuonna 1913 ja se rakennettiin Karjalan radan varteen, lähelle Heinjoen maantietä. Teurastamo muodostui useista rakennuksista ja 1930-luvulla rakennettiin erillinen lihantarkastusrakennus aivan radan viereen. Näin karja saatiin helposti teurastettavaksi ja samalla tarkastukseen. Lihantarkastuksessa tutkittiin myös ne ruhot, jotka oli tuotu teurastettuna jatkojalostusta varten. Vuonna 1938 valmistui Heinjoen tien pohjoispuolelle henkilökunnalle uusi asuinrakennus ja vuonna 1939 teurastamon jäähdytyslaitteet uusittiin nykyaikaisiksi. Vuonna 1938 tuli rautateitse 25 684 ja maanteitse 26 822 ruhoa.

Karjalan kaupunginosaan valmistui vuonna 1912 Viipurin kaupungin mielisairaala. Sitä laajennettiin 1920-luvulla ja se sijaitsi teurastamon ja Karjalan esikaupungin asutuksen puolessa välissä.